Kuva: AOP / EPA

House of the Dragon -tähti loukkaantui sarjan kuvauksissa - "Palautuminen on kesken"

25.08.2022 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Matt Smithin mukaan stuntit eivät kuitenkaan olleet vaikeimpia kohtauksia, vaan sellaiset hetket, joissa näyttelijöitä oli paljon samassa tilassa.

Daemon Targaryen -hahmoa House of the Dragon -sarjassa näyttelevä Matt Smith, 39, puhui sarjan tekemisestä Hollywood Reporter -julkaisun haastattelussa. 

Smith muun muassa paljastaa, että loukkaantui kuvausten aikana.

- Sarjassa tehtiin paljon stuntteja ja ne olivat hyvin rankkoja. Kuvasimme 10 kuukautta ja se oli fyysisesti hyvin uuvuttavaa, Smith sanoo.

- Yhden stuntin tein kypärän kanssa ja jokin levy ostui minua niskaan. Se kipu niskassa oli valtavaa, mies jatkaa.

Smith myös kertoo, että on edelleen toipumassa onnettomuudesta.

- Odotan, että pääsen fysioterapiaan, kun muut asiat ovat valmiita. Joten palautuminen on vielä kesken. 

Smithin mukaan stuntit eivät kuitenkaan olleet vaikeimpia kohtauksia, vaan sellaiset hetket, joissa näyttelijöitä oli paljon samassa tilassa.

- Siinä pitää olla poikkeuksellinen keskittyminen, että kaikki saadaan huomioitua. 

Game of Thrones -spin-off-sarja House of the Dragonin ensimmäinen jakso on nyt julkaistu HBO Max -palvelussa.

Fanit ovat selvästi odottaneet kuumeisesti sarjaa, sillä House of the Dragonin ensimmäinen jakso on nyt kaikkien aikojen katsotuin ensi-ilta HBO:n tuotannosta. Jakso on kerännyt lähes 10 miljoonaa katselijaa.

Lue myös: Game of Thronesin spin-off-sarja teki ensi-iltanaan ennätystuloksen

Lue myös: Game of Thronesin esiosa julkaistaan pian - fanit eivät malta odottaa

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat