Kuva: AOP

Hyllytetylle Batgirl-elokuvalle pidetään hautajaiset - osa pääsee näkemään elokuvan salaa

26.08.2022 08:45 - Riia Frost

Ainoastaan valikoitu sisäpiiriryhmä pääsee näkemään Batgirl-elokuvan ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Vaikka Warner Bros. -elokuvastudio päätti hyllyttää DC Comicsin Batgirl-elokuvan, osa saa vielä mahdollisuuden nähdä teoksen ennen sen siirtymistä pölyisiin arkistoihin.

Useat lähteet kertovat The Hollywood Reporter -julkaisussa, että valikoitu sisäpiiriryhmä pääsee näkemään elokuvan salaisessa näytöstilaisuudessa. Lähteiden mukaan kyseinen ryhmä tulee koostumaan muun muassa elokuvaprojektin työntekijöistä, näyttelijäkaartista, edustajista ja johtajista. Yksi lähteistä kuvaili tilaisuuden olevan ”hautajaisnäytös”, jossa juhlistetaan projektia, ennen kuin se lähetetään lepoonsa.

Batgirl-elokuvasta puuttui enää muutama asia, kuten visuaaliset tehosteet, ja se olisi ollut valmis valkokankaalle. Hyllytyksen syitä ei ole toistaiseksi vahvistettu, mutta lähteiden mukaan päätökseen johtivat huonosti menestyneet testinäytökset. Warner Bros. -studion sisäpiiriläiset taas ovat väittäneet, ettei elokuva vastannut DC-elokuvien vaatimaa "huippuluokkaa".

Osa epäilee, että hyllytetty Batgirl saatetaan nähdä myöhemmin valkokankaalla, kuten kävi myös Zack Snyder’s Justice League -elokuvalle. Osa lähteistä kuitenkin kumoaa kyseisen väitteen, sillä heidän mukaansa elokuvastudio saattaa tuhota elokuvan materiaalin demonstroidakseen, ettei se aio enää palata projektiin.

Elokuvan yli 100 miljoonan dollarin budjetista oli ehditty käyttämään tuotantoon jo noin 70 miljoonaa dollaria. Tämän myötä elokuva on yksi kalleimmista keskeytetyistä elokuvaprojekteista. Studio ei tule heti saamaan käytetyistä miljoonistaan täyttä summaa takaisin, vaan yritykselle annetaan aluksi tietyn prosenttimäärän verran ja loput rahoista palautetaan mahdollisesti vuosien varrella.

Elokuvan ohjaajina piti toimia Adil El Arbi ja Bilall Fallah ja itse Batgirl-supersankariksi oltiin valittu Leslie Grace, 27. Lisäksi elokuvaa oli tarkoitus tähdittää muun muassa näyttelijät J.K. Simmons James Gordon -hahmona, Michael Keaton Batmaninä ja Brendan Fraser Firefly-vihollisena. 

Leslie Gracen oli tarkoitus näytellä Batgril-elokuvan pääosaa. (kuva: AOP)

Lue myös: Leslie Gracen tähdittämä Batgirl-elokuva hyllytettiin - projektiin käytettiin jo yli 68 miljoonaa

Lue myös: Leslie Grace rikkoo hiljaisuutensa liittyen hyllytettyyn supersankarielokuvaan: "Batgirl ikuisesti!"

Lähteet: The Hollywood ReporterDaily Mail

Kilpailut

Uusimmat