Kuva: AOP

Madonna sanoo hänen pakkomielteensä olevan seksi - väittää sen olevan myös hänen menestyksensä salaisuus

31.08.2022 15:15 - Riia Frost

Madonna vastaa uuden remix-albuminsa kunniaksi faniensa keksimiin kysymyksiin.

Yksi maailman ikonisimmista pop-tähdistä Madonna, 64, julkaisi 24. kesäkuuta Finally Enough Love: 50 Number Ones -remix-albuminsa. Levyn kunniaksi Madonna julkaisi omalla YouTube-kanavallaan videon, jossa hän vastaa faniensa keksimiin kysymyksiin hänen albumiinsa, uraansa, elämäänsä ja muihin asioihin liittyen.

Haastattelun aikana Madonna tekee selväksi, ettei hän oikeastaan pidä kysymyksistä.

- Näetkö tämän köyden? Jos jatkat vielä tyhmien kysymysten kysymistä, saatan hirttää itseni siihen, Madonna vitsailee.

Kysymysten myötä paljastuu muun muassa, että jos Madonnasta ei olisi ikinä tullut muusikkoa, olisi hän ollut koulunopettaja. Lisäksi Madonna kertoo, että hänen elämänsä suurin viisaus on se, ettei mikään tästä maailmasta ole totta.

Kun haastattelun aikana Madonnalta kysyttiin kolme kysymystä, hänellä oli niihin kaikkiin yksisanainen vastaus. Kysymykset olivat ”mikä on kielletty nautintosi”, ”mikä on tämänhetkinen riippuvuutesi” ja ”mikä on horoskooppimerkkisi”.

- Seksi, Madonna vastaa ytimekkäästi samalla hymyillen.

Madonna antoi tismalleen saman vastauksen, kun häneltä kysyttiin hänen elämänsä mantraa, ja että mikä on hänen menestyksensä salaisuus. Yksi yllättävimmistä vastauksista kuultiin, kun Madonnaa pyydettiin kertomaan hänen lempivälipalansa.

- Hmm, en muista sen nimeä… hetkinen, iso kyrpä, Madonna sanoo.

Yksi haastattelun suurimmista paljastuksista liittyi Madonnan suurimpaan katumukseen. Laulajalta kysyttiin, että mikä hänen elämänsä päätös ei jälkeenpäin ajateltuna ollutkaan niin hyvä.

- Naimisiinmeno. Molemmilla kerroilla! Madonna korostaa.

Madonna oli naimisissa näyttelijä Sean Pennin kanssa vuosina 1985-1989 ja elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa vuosina 2000-2008. Madonnan ex-aviomiehet eivät ole toistaiseksi kommentoineet pop-tähden vastausta.

Vuonna 2015 Madonna tapasi taustatanssijansa Ahlamalik Williamsin, 28, jonka kanssa hän aloitti tapailun vuonna 2018. Viime huhtikuussa pariskunnan huhuttiin eronneen sovussa kiireen vuoksi. Eroa ei tuolloin vahvistettu, mutta Madonnan epäillään viitanneen eroonsa Instagram-tarinassaan tiistaina 26. huhtikuuta.

”Karma sanoi: kun joku elämässäsi ei ole se oikea sinulle, Jumala tulee jatkuvasti käyttämään heitä satuttaakseen sinua, kunnes olet tarpeeksi vahva päästääksesi irti”, Madonna kirjoitti.

Madonnan kaikki vastaukset voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Madonna bongattiin polkupyörälenkillä - näytti kieltä uteliaille

Lue myös: Madonnan tytär julkaisi ensimmäisen kappaleensa - "Kappale, joka jää taatusti soimaan päähän"

Lähteet: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat