Kuva: AOP

Madonnan mukaan avioliitot Guy Ritchien ja Sean Pennin kanssa eivät olleet hyvä idea

02.09.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Madonna on ollut elämänsä aikana kahdesti naimisissa.

Pop-ikoni Madonna kertoo katuvansa tiettyjä asioita elämässään. Pop-ikoni vastaa Yotubessa faniensa lähettämiin kysymyksiin, joista yhdessä udellaan, mitkä tähden tekemistä päätöksistä eivät tunnu tällä hetkellä olleen hyvä päätös.

- Naimisiinmeno. Molemmilla kerroilla, Madonna toteaa.

Madonna oli naimisissa näyttelijä Sean Pennin kanssa vuodesta 1985 vuoteen 1989 saakka. Toisen kerran pop-tähti asteli alttarille ohjaaja Guy Ritchien kanssa vuonna 2000. Pariskunta erosi vuonna 2008.

Madonnalla ja Ritchiellä on suhteestaan kaksi yhteistä lasta: Rocco, 22, ja David, 16. Kaikkiaan Madonnalla on kuusi lasta. Roccon ja Davidin lisäksi hänellä on tytär Lourdes, 25, tytär Mercy, 16, sekä 9-vuotiaat kaksoset Stella ja Estelle.

Ritchie on kuvaillut taannoin suhdettaan Madonnan kanssa "saippuaoopperaksi."

- Se ei todellakaan ole sellainen asia, jota katuisin. Kokemus oli todella positiivinen. Rakastan suhteen aikana saamiani lapsia, ohjaaja kuvaili Details Magazinelle vuonna 2011.

- Astuin keskelle saippuaoopperaa ja elin siinä aika pitkän ajanjakson elämästäni, Ritchie totesi.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Madonna bongattiin polkupyörälenkillä - näytti kieltä uteliaille

Lue myös: Madonna kadehtii poikaansa - "Hän käyttää vaatteitani ja näyttää minua paremmalta niissä"

Lue myös: Madonna ei suostu myymään omaa musiikkituotantoaan - "Omistajuus on kaikki kaikessa"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat