Kuva: Youtube

Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnistä tehtiin jo elokuva - trailerille yksimielinen tuomio

29.09.2022 20:15 - Iiro Myllymäki

Oikeudenkäynnin päättymisestä ei ole vielä neljääkään kuukautta, ja nyt siitä julkaistaan jo elokuva. Traileri ei saanut katsojia vakuuttumaan.

Johnny Deppin, 59, ja Amber Heardin, 36, kunnianloukkausoikeudenkäyntiä seurattiin tiiviisti viime keväänä. Kuuden viikon mittainen oikeudenkäynti päättyi vasta 1. kesäkuuta, mutta jo nyt siitä on tehty kokonainen elokuva. Hot Take: The Depp/Heard Trial -niminen elokuva tulee katsottavaksi yhdysvaltalaiseen Tubi-suoratoistopalveluun 30. syyskuuta.

Elokuvassa Johnny Deppiä näyttelee Mark Hapka, joka on aiemmin näytellyt esimerkiksi Päivien viemää -saippuasarjassa. Amber Heardin roolissa nähdään Megan Davis, joka on ollut mukana esimerkiksi monissa lyhytelokuvissa ja tv-elokuvissa.

Nyt oikeudenkäynnistä tehdystä elokuvasta on julkaistu traileri. Trailerilla nähdään kohtauksia oikeussalista, mutta myös takaumia Heardin ja Deppin suhteeseen ja päihteidenkäyttöön.

- Tämä ei ole mitään elämää. Kenenkään ei kuuluisi joutua käymään tällaista läpi, Deppin hahmo sanoo trailerilla oikeudenkäynnissä.

- Minulla on oikeus sanoa, mitä minulle tapahtui, on yksi Heard-hahmon repliikeistä.

Traileri on saanut yksimielisen tuomion YouTube-kommenteissa. Monet ihmettelevät, miksi aiheesta elokuva julkaistaan näin pian oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen.

”Katsoisin mieluummin kuusi viikkoa ilmaista, raakaa oikeudenkäyntimateriaalia kuin mitään rahastavaa, dramatisoitua kouluprojektia”, sivaltaa yksi kommentoija.

”Olemme nähneet alkuperäisen materiaalin alle puoli vuotta sitten. Kuka tarvitsee siitä uutta versiota?” kysyy toinen.

”Ajattelin, että tästä kyllä tehtäisiin elokuva, mutta en olettanut sen tapahtuvan näin pian”, on myös kommentoitu.

Joissain kommenteissa on myös kritisoitu näyttelijöiden suorituksia ja sitä, etteivät pääosanesittäjät näytä tarpeeksi paljon tosielämän esikuviltaan.

Trailerin pääset katsomaan alta.

Ei ole tiedossa, nähdäänkö elokuvaa jossakin Suomessa käytössä olevassa striimauspalvelussa.

Depp voitti paljon tunteita herättäneen oikeudenkäynnin ex-vaimoaan Heardia kohtaan. Valamiehistön mukaan Heard syyllistyi Deppin kunnianloukkaukseen ja tämän vuoksi Heard määrättiin maksamaan Deppille noin 10,6 miljoonaa euroa. Tosin myös osa Heardin kunnianloukkaussyytteistä hyväksyttiin ja Depp maksaa tuomion mukaan Heardille kaksi miljoonaa euroa vahingonkorvauksia.

Oikeustaistelu alkoi siitä, kun Depp haastoi Heardin oikeuteen tämän kirjoittaman mielipidekirjoituksen takia. Washington Post -lehdessä julkaistussa tekstissä Heard kertoi tulleensa aiemmassa suhteessaan pahoinpidellyksi. Vaikka Heard ei maininnut kirjoituksessaan Deppiä nimeltä, Depp sanoi, että artikkeli löi häneen leiman, joka esti häntä saamasta töitä. Heard haastoi puolestaan Deppin oikeuteen ja syytti Deppiä lokakampanjan masinoimisesta häntä vastaan. Oikeudenkäynnin aikana molemmat osapuolet syyttivät toisiaan väkivaltaisesta käytöksestä.

Amber Heard on aikeissa valittaa tuomiosta, ja hän on pistänyt lakitiiminsä uuteen uskoon tätä varten.

Lue myös: Lähde: Johnny Depp voi hyvin ja seurustelee - "Hän työstää ongelmiaan"

Lue myös: Johnny Deppin esiintyminen VMA:ssa kuumensi Amber Heardin siskon tunteet - "MTV, olet vastenmielinen'

Lähteet: Metro, Deadline, The Guardian

Kilpailut

Uusimmat