Kuva: AOP

Amber Heard jatkaa oikeustaistelua - "Paljon uusia todisteita tulossa"

16.08.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Amber Heardin ja Johnny Deppin välistä oikeudenkäyntiä seurattiin tiiviisti keväällä.

Näyttelijä Amber Heard, 36, on valmis uuteen oikeudenkäyntiin uusien asianajajien kanssa.

Heard on palkannut uudeksi pääasianajakseen Ballard Spahrin. Näyttelijän lakitiimiin kuuluvat lisäksi David L. Axelrod sekä Jay Ward Brown. Kaksikko edusti aiemmin tänä vuonna New York Times -julkaisua Sarah Palinia vastaan käydyssä kunnianloukkausoikeudenkäynnissä.

Asianajajat kertovat lausunnossaan olevansa tyytyväisiä saadessaan edustaa Heardia. He kertovat olevansa vakuuttuneita siitä, että Heardin saama tuomio tullaan kumoamaan.

Aiemmin Heardia edustanut Elaine Charlson Bredehoft jättää tehtävänsä tulevassa oikeuskäsittelyssä.

- Tämä on täydellinen hetki antaa kapula eteenpäin. Olen luvannut Amberille ja hänen tiimilleen täyden tukeni ja apuni, Bredehoft kommentoi sivuun jäämistään.

Heardin edustajan mukaan uusille asianajajille on tarvetta.

- Eri tuomioistuin tarvitsee eri edustajat. Varsinkin, kun on tulossa paljon uusia todisteita, edustaja toteaa.

Heard jätti heinäkuussa virallisen valituksen hiljattain saamastaan tuomiosta, jossa hänet määrättiin maksamaan entiselle puolisolleen, näyttelijä Johnny Deppille, 59, vahingonkorvauksia 10 miljoonan euron edestä.

Depp haastoi entisen puolisonsa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Heard kirjoitti vuonna 2018 The Washington Post -julkaisuun artikkelin, jossa kertoi joutuneensa perheväkivallan uhriksi. Vaikka Heard ei koskaan nimennyt Deppiä artikkelissaan, Deppin mukaan artikkeli vaikutti vahingollisesti hänen uraansa näyttelijänä. Kuuden viikon mittainen oikeudenkäynti tuli päätökseensä kesäkuun alussa.

Voit lukea oikeudenkäynnistä aiemmin kirjoitetut artikkelit täältä.

Lue myös: Amber Heardin entinen yksityisetsivä ei kyennyt löytämään törkyä Johnny Deppistä - puolustaa silti Aquaman-tähteä

Lue myös: Amber Heard jätti virallisen valituksen tuomiostaan - 'Twitter tulee leimahtamaan liekkeihin'

Lue myös: Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin tulos selvillä - "Sain elämäni takaisin"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat