Kuva: AOP

Emmy-palkintoja kahminut hittisarja jatkuu pian - katso kutkuttava traileri

12.10.2022 23:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

White Lotus jatkuu uusin jaksoin 30. lokakuuta.

Suurta suosiota nauttinut HBO Maxin hittisarja White Lotus saa jatkoa lokakuussa. Sarjan toinen kausi ilmestyy 30. lokakuuta HBO Maxissa, ja nyt suosikkisarjan tulevasta kaudesta on julkaistu traileri. Sarja on yhteiskunnallinen satiiri, jonka ensimmäisellä kaudella seurattiin havaijilaisen lomakohteen rikkaita asiakkaita ja työntekijöitä, sekä heille sattuvia kommelluksia. Sarja voitti syksyllä vietetyssä Emmy-gaalassa yhteensä viisi Emmy-palkintoa. 

American Pie -elokuvistakin tuttu Jennifer Coolidge, 61, on ainut ensimmäisen kauden näyttelijöistä, joka tekee paluun toiselle kaudelle. Coolidge voitti ensimmäisen kauden roolisuorituksestaan parhaan naissivunäyttelijän Emmy-palkinnon. Traileri alkaakin Coolidgen sanoilla "Aina kun asun White Lotuksessa, minulla on ikimuistoista aikaa. Aina". 

Trailerilla nähdään myös uusia tähtiä: Muun muassa Aubrey Plaza, 38, ja Michael Imperioli, 56, tulevat tähdittämään sarjan uutta kautta. Trailerin perusteella uusi kausi tulee jälleen sisältämään kutkuttavan kummallisia käänteitä.

Voit katsoa trailerin alta, tai tästä linkistä.

Lue myös: American Pie -tähti paljastaa harrastaneensa seksiä 200 ihmisen kanssa - seuraamus menestysroolista

Lue myös: American Pie -tähti valehteli deittaillakseen parhaita kaveruksia samanaikaisesti: "Mahtava päätös"

Lähde: People, YouTube

Kilpailut

Uusimmat