CMX-laulaja A.W. Yrjänä tahtoo Pariisiin kävelemään ja juomaan

14.10.2009 22:00 -

A.W. Yrjänä kertoo Voicen Viihteille, ettei pidä matkustelusta. Pariisiin herra kuitenkin lähtisi vaimonsa kanssa mikäli mahdollisuus tulisi.

Yrjänän mukaan matkailu on sitä, että käydään hotellin aamiaisella ja sen jälkeen lähdetään ulos kävelylle ja kaljalle.

- Kävellään puoli kilometria, jonka jälkeen juodaan ensimmäinen kalja. Sen jälkeen kävellään taas puoli kilometria ja juodaan toinen kalja. Illalla onkin sitten tukka jo niin sekaisin, että pitää mennä nukkumaan. Seuraavana päivänä sama toistuu, Yrjänä listaa Voicen Viihteille.

Mahdollisuuden tullen Yrjänä kuitenkin suuntaisi kohti Pariisia.

- Pariisi on maailman kaunein kaupunki. Pyrimme käymään siellä vaimoni kanssa ainakin kerran vuodessa. Pariisissa hienoa on se, että voi kävellä puoli kilometria, mennä kaljalle ja samalla nähdä jotain kaunista, Yrjänä vitsailee.

A.W. Yrjänä julkaisi hiljattain Päiväkirja 1995-2008 -nimisen kirjan, joka perustuu herran omiin päiväkirjamerkintöihin.

Haluatko voittaa huimia summia matkarahaa? Käy osallistumassa Voicen Matkakassaan tästä.

Kilpailut

Uusimmat