Kuva: All Over Press

Olivia Wilde ja Jason Sudeikis vastaavat entisen lastenhoitajansa väitteisiin - 'Järkyttävää kuulla tällaisia syytöksiä'

18.10.2022 13:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Entisen lastenhoitajan mukaan entisen pariskunnan suhde oli myrskyisä.

Entinen pariskunta Jason Sudeikis, 47, ja Olivia Wilde, 38, vastaavat entisen lastenhoitajansa Daily Mail -julkaisun haastattelussa esittämiin syytöksiin, joiden mukaan entinen pariskunta ei olisi maksanut lastenhoitajalleen erorahaa tämän erottua tehtävästään. Lastenhoitajan mukaan vuonna 2020 eronneen parin suhde oli ollut myrskyisä

- Vanhempana on todella järkyttävää kuulla, että kahden pienen lapsemme entinen hoitaja päätyisi esittää meistä tällaisia vääriä ja ilkeitä syytöksiä, entisen parin julkaisemassa lausunnossa todetaan.

Lausunnon mukaan entinen lastenhoitaja on yli vuoden ajan häiriköinyt sekä entistä pariskuntaa että heidän lähipiiriään.

- Keskitymme jatkossa lastemme kasvattamiseen ja suojelemiseen toivoen, että hän jättää perheemme rauhaan, Wilde ja Sudeikis summaavat lausunnossa.

Entinen pariskunta piti yhtä lähes kymmenen vuoden ajan, mutta suhde päättyi eroon vuonna 2020. Wildella ja Sudeikisilla on kaksi yhteistä lasta: Otis, 8, sekä Daisy, 4. Nykyisin Wilde seurustelee Harry Stylesin, 28, kanssa. Wilde ja Styles työskentelivät hiljattain yhdessä Don't Worry Darling -elokuvan parissa.

Lastenhoitajan mukaan Sudeikisin sydän oli särkynyt tämän löytäessä Stylesin lähettämiä tekstiviestejä Wilden puhelimesta älykellon avulla. Lastenhoitaja väitti haastattelussaan myös Sudeikisin maanneen Wilden auton alla estääkseen entistä puolisoaan lähtemästä riidan aikana pariskunnan kodista. Hänen kertomansa mukaan Sudeikis oli niin ikään järkyttynyt Wilden vietyä salaattia ja erityistä salaattikastiketta illallistaakseen Stylesin kanssa.

Wilde on aiemmin kiistänyt väitteet siitä, että suhde Suidekisin kanssa olisi päättynyt Stylesin vuoksi.

Lue myös: Olivia Wilden esitys keskeytettiin – ex-miehen tekemät huoltajuuspaperit tuotiin lavalle

Lue myös: Harry Stylesin kanssa seurusteleva Olivia Wilde: "Olen onnellisempi kuin koskaan"

Lue myös: Olivia Wilde kohtaa kritiikkiä, jossa hänen syytetään hylänneen lapsensa - näpäyttää takaisin

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat