Kuva: AOP

Olivia Wilde kohtaa kritiikkiä, jossa hänen syytetään hylänneen lapsensa - näpäyttää takaisin

14.10.2022 15:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Olivia Wilde kertoo tekevänsä paljon töitä suojellakseen lapsiaan julkisuudelta.

Näyttelijä ja elokuvaohjaaja Olivia Wilden, 38, vanhemmuus on joutunut viime aikoina kritiikin alle.

Don't Worry Darling -elokuvan ohjannut Wilde kertoo Ellen haastattelussa kohtaamistaan haasteista, joita hänen eteensä on sattunut ohjaajan yrittäessä suojella lapsiaan julkisuudelta.

- Jaen huoltajuuden entisen puolisoni kanssa, Wilde kertoo haastattelussa.

Wildella ja hänen entisellä puolisollaan, näyttelijä Jason Sudeikisilla, 47, on kaksi yhteistä lasta: Otis, 8, ja Daisy, 6.

- Jos minut kuvataan ilman lapsiani, ihmiset olettavat minun hylänneen heidät, ihan kuin olisin jättänyt heidät jonnekin kuumaan autoon ilman minua, Wilde tokaisee.

Ohjaajan mukaan ihmiset tekevät oletuksia hänen äitiydestään ja pohtivat hänen hylänneen lapsensa.

Wilde kertoo kuitenkin yrittävänsä todellisuudessa suojella lapsiaan julkisuudelta, eikä sen vuoksi lapsia nähdä usein esimerkiksi valokuvissa.

Tiedättekö, miksi ette näe minua lasteni kanssa? Siksi, koska en anna heidän tulla kuvatuiksi. Voitteko kuvitella, kuinka paljon teen töitä sen eteen, etteivät he tule nähdyiksi, Wilde summaa.

Lue myös: Olivia Wilden esitys keskeytettiin – ex-miehen tekemät huoltajuuspaperit tuotiin lavalle

Lue myös: Olivia Wilde muistelee hetkeä, kun hänelle tuotiin huoltajuuspaperit lavalle: 'Tilanteen uhrit olivat lapseni'

Lue myös: Florence Pugh nähtiin Venetsian filmifestivaalilla Don't Worry Darling -kohusta huolimatta

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat