Kuva: AOP / Shutterstock

Ammuskelussa menehtyneen rap-artisti Takeoffin kuolemasta lisätietoa - seurueessa puhkesi riita

03.11.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Rap-artisti menehtyi varhain tiistaiaamuna.

Varhain tiistaiaamuna ammuskelussa menehtyneen rap-artisti Takeoffin, oikealta Kirshnik Khari Ballin, kuolinsyy on julkistettu. Artisti menehtyi päähän ja kehoon osuneiden luotien aiheuttamiin vammoihin. Ampumavälikohtaus tapahtui Houstonissa.

Viihdesivusto TMZ:n mukaan seurue oli viettämässä iltaa, mutta illanvietossa seurueeseen jäsenien välille puhkesi riita, joka yltyi ammuskeluksi. Myös Takeoffin Migos-yhtyeeseen kuuluva artisti Quavo haavoittui välikohtauksessa. Quavo on menehtyneen Takeoffin setä.

- Suuri joukko ihmisiä oli kokoontunut juhlimaan, laukauksia ammuttiin ja poliisi kutsuttiin paikalle, Houstonin poliisilaitokselta kommentoidaan tapahtumia.

Poliisin mukaan viranomaisten saapuessa paikalle rikospaikalta löytyi yksi henkilö menehtyneenä ja kaksi loukkaantunutta. Loukkaantuneet toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa, eikä heidän tilansa ole kriittinen. Poliisin mukaan useita silminnäkijöitä oli poistunut paikalta ennen viranomaisten saapumista.

Rap-artisti Takeoff menehtyi 28-vuotiaana.

Lue myös: Rap-artisti kuoli jälleen ammuskelussa Yhdysvalloissa - Takeoff menehtyi 28-vuotiaana

Lue myös: Yhdysvaltalainen rap-artisti ammuttiin kuoliaaksi Los Angelesissa - ammuskelu tapahtui ravintolassa

Lue myös: Rap-artisti ammuttiin jälleen kuoliaaksi Los Angelesissa - edellinen tapaus vain muutama viikko sitten

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat