Kuva: AOP

Yle: Mmiisas jäi jumiin leijonien keskelle safarille, mutta mietti vain sisältöä: "Muut olivat paniikissa"

13.12.2022 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Miisa Grekov kertoo, että sisällöntuottaja hänessä herää helposti vapaa-ajallakin.

Ylen Gogin kantabaari -ohjelmassa vierailevat tubettaja Mmiisas eli Miisa Grekov sekä juontaja Jenni Poikelus pohtivat Gogi Mavromichalisin kanssa, ovatko he sisällön tekijöinä ikään kuin koko ajan valppaana sisältöideoille ja jonkinlaisella työskentelytaajuudella.

Grekov ja Poikelus nyökyttelevät päätään. Grekov kertoo jopa äärimmäisen esimerkin, jossa jäi jumiin safarille keskelle villejä leijonia, mutta ei unohtanut ammattiaan silloinkaan.

- Olen ollut Keniassa safarilla. Olimme jeepillä savannilla ja auto meni rikki leijonalauman vieressä, leijonat olivat oikeasti 10 metrin päässä meistä. Siitä tuli ihan hirveä tilanne. Kukaan ei voinut nousta ulos autosta ja auto ei vaan käynnistynyt, Grekov muistelee.

Grekov kuvailee, että kaikki muut olivat tietysti tilanteessa peloissaan, mutta hän itse ajatteli lähinnä timanttista Youtube-sisältöä.

- Kaikki muut autossa olivat ihan paniikissa, mutta mä olen vaan, että "vitsi, mä saan tästä niin hyvän Youtube-videon". Olin kamera ojossa siinä. Jos tapahtuu jotain tällaista, sisällöntuottaja herää, Grekov nauraa.

Lue myös: Me Naiset: Tubettaja Mmiisas on joutunut kotirauhan häirinnän uhriksi: "Sen jälkeen olen ollut tarkka"

Lue myös: Suosikkitubettaja Mmiisas paljastaa podcastissa, mitä videoilla ei nähdä - "Se olisi ihan hirveää"

Lue myös: TTK-Miisa paljastaa, mikä on ollut suosikkiohjelmassa raskainta - "Tuntui hirveältä"

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat