Kuva: Tomi Natri/AOP

Yle: Yona pelkäsi Vain elämää -sarjassa, ettei häntä oteta tosissaan "Pelkokuva, että tämä on v*tun feikkiä"

28.12.2022 11:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Yona sai parikymppisenä diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.

Muusikko Yona nähtiin kuluneena syksynä uudella Vain elämää -tuotantokaudelle monelle pienenä yllätyksenäkin. Yona on merkittävä indie-artisti, mutta suurelle yleisölle vielä hieman vieraampi. Muusikko kertookin Ylen haastattelussa itsekin kyseenalaistaneensa, miksi hänet on pyydetty ohjelmaan mukaan ja ottaako kukaan muista artisteistakaan häntä tosissaan.

- Pöydän päässä päähäni tuli pelkokuva, että tämä on aivan vitun feikkiä. Kukaan noista ei oikeasti diggaa mun musasta, kukaan ei arvosta mua ollenkaan, Yona kuvailee tuolloisia tunteitaan.

Yona kertoo kärsineensä vastaavista pakkoajatuksista jo vuosien ajan verratessaan itseään pakonomaisesti muihin artisteihin. Viime aikoina Yona on myös kertonut avoimesti epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, joka hänellä diagnosoitiin jo parikymppisinä.

Artisti kokee, että asian tuominen julki on ollut armollista häntä itseään kohtaan, mutta kerännyt myös paljon kiitosta kuulijoilta, jotka painivat samankaltaisten asioiden kanssa. Jotkut jopa tulevat kertomaan Yonalle diagnooseistaan, vaikka eivät olisi uskaltaneet kertoa vielä edes puolisolleen.

- Se oli armonteko mua itseäni kohtaan, ja kaikkia muitakin joilla niin sanotusti viiraa päässä, Yona kertoo.

Epävakaa persoonallisuushäiriö saa Yonan tuntemaan tunteet tavallista voimakkaammin. Yonalla on ollut huonoja aikoja, jolloin hän on halunnut jopa kuolla. Nyt on kuitenkin meneillään muun muassa terapian ansiosta parempi jakso, kun ahdistavat tilanteet eivät enää vie Yonaa mukanaan, vaan hän pääsee niistä nopeammin yli.

Hän kertoo, että pystyy psyykkaamaan itseään positiivisempaan mielialaan, mutta se onnistuu myös toisin päin. Ahdistustakin on helppo lietsoa suuremmaksi.

- Mun olisi hirveän helppo tsempata itseni tästä parissa minuutissa tosi ahdistuneeseen tilaan, Yona kuvailee Ylelle. 

Lue myös: Uudessa Vain elämää -jaksossa keskustellaan muusikoiden mielenterveydestä: "Käy välillä todella raskaaksi"

Lue myös: Redrama avautuu Vain elämää -ohjelmassa hetkestä, jolloin ei enää halunnut elää: "Kaikki oli suunniteltuna"

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat