Kuva: AOP

Shia LaBeouf lähes tunnistamattomana elokuvan kuvauksissa - nähdään kreikkalaisena jumalattarena

20.01.2023 13:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Tulevasta elokuvasta ei ole vielä paljoa tietoa julkisuudessa.

Näyttelijä Shia LaBeouf, 36, nähtiin hiljattain tulevan Megalopolis-elokuvan kuvauksissa pukeutuneena kreikkalaiseksi jumalattareksi. Toistaiseksi yksityiskohtia näyttelijän roolista ei ole kerrottu julkisuuteen.

Tulevasta elokuvasta tiedetään toistaiseksi varsin vähän. Elokuvan ohjaajana toimii muun muassa Kummisetä-elokuvien ohjaajana toiminut Francis Ford Coppola, 83. Elokuvassa seurataan arkkitehtia, joka lähtee jälleenrakentamaan New Yorkia katastrofin jälkeen.

(kuva: AOP)

LaBeoufin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Adam Driver, Forrest Whitaker, Laurence Fishburne, Jon Voight, Dustin Hoffman sekä Aubrey Plaza.

LaBeouf sai viime vuonna lapsen puolisonsa Mia Gothin, 29, kanssa. Pariskunta on kuitenkin ollut vaitonainen lapsensa tarkasta syntymäajasta sekä sukupuolesta.

Pariskunta meni naimisiin Las Vegasissa vuonna 2016. He erosivat hetkellisesti vuonna 2018, mutta palasivat lopulta takaisin yhteen lyhyen eron jälkeen.

Lue myös: Shia LaBeouf ja Mia Goth ovat saaneet lapsen - syntymän ajankohdasta ei ole tietoa

Lue myös: Tässäkö oikea syy siihen, ettei Shia LaBeoufia nähdä uutuuselokuvassa? - "Ei kusipäitä -käytäntö"

Lue myös: Shia LaBeoufia ei ole tunnistaa tuoreista kuvista - katso

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat