Kuva: EBU / Andres Putting

IL: Lauri Ylönen muutti perheineen pois Havaijilta - kertoo nyt syistä

21.02.2023 15:15 - Iiro Myllymäki

Lauri Ylönen on asunut jo kuukausien ajan Miamissa.

The Rasmus -solisti Lauri Ylönen, 43, muutti viime kesänä pois Havaijilta, missä hän oli asunut perheineen kolme vuotta. Sittemmin muusikko on löytänyt uuden kodin Miamista Floridan osavaltiosta. Siellä Ylönen asuu yhdessä kihlattunsa Katriina Mikkolan ja pariskunnan kahden lapsen kanssa.

Ylönen kertoo Iltalehdelle muuton syistä. Yhdeksi syyksi hän kertoo sen, että Havaijin ja Yhdysvaltojen mantereen välillä oli niin pitkä välimatka. Pitkät välimatkat hankaloittivat asioita myös silloin, kun piti päästä Suomeen.

- Havaiji oli hyvä seikkailu, mutta en ollut koskaan päättänyt jäädä sinne lopullisesti. Miamissa on enemmän musiikkipiirejä. Olen tavannut lyhyessä ajassa ihmisiä tv- ja filmialalta. Miami on iso kaupunki, siinä yhdistyvät kaupungin syke ja eksoottisuus, Ylönen sanoo Iltalehdelle.

Laulaja jakoi juuri tunnelmiaan Instagramissa asuttuaan uudessa kodissaan muutaman kuukauden ajan.

”Rakastan uutta kotiosavaltiotani! Jotain yllättävää tapahtuu joka päivä, ja olen saanut monia uusia ystäviä”, Ylönen kirjoittaa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa päivityksen täältä.

Ylösellä ja Mikkolalla on vuonna 2017 syntynyt poika ja vuonna 2021 syntynyt tytär. Lisäksi Ylösellä on 14-vuotias poika Paula Vesalan kanssa.

Lue myös: UMK-finaalin väliaikaesiintyjät julki - lavalle nousee monta suosikkinimeä

Lue myös: Kirja: Lauri Ylösen tavaramerkkisulat voisivat olla jotain paljon karmivampaa, jos mies olisi päättänyt toisin

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat