Kuva: Endemol Shine Finland

Maailmanlaajuisen Netflixin ensimmäinen suomalaisdraama julkaistaan pian - tuore tiiseri julki

18.03.2023 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sarjassa myös puhutaan suomea.

Tänä keväänä koittaa historiallinen päivä, kun ensimmäistä kertaa ikinä suomalainen draamasarja julkaistaan kansainvälisesti Netflixissä.

10-osainen draamasarja Dance Brothers saa ensi-iltansa 10. toukokuuta. Sarjasta tekee erityislaatuisen sekin, että se julkaistaan suomenkielisenä. 

"On ollut unelmien täyttymys tuottaa kotimainen Netflix-sarja suomalaisten tekemänä ja vielä suomenkielisenä! Mukana on vauhtia, tunnetta, tyyliä ja laatua, jota on ilo näyttää sekä kotimaiselle että maailmanlaajuiselle yleisölle", sarjan luoja ja tuottaja Max Malka kommentoi tiedotteessa.

Sarja kertoo tanssijaveljeksistä, jotka kuitenkin huomaavat, että itsensä elättäminen kyseisessä ammatissa ei olekaan aivan yksinkertaista. Veljekset päätyvät perustamaan oman klubin, joka nousee järisyttävään suosioon. Pääosissa nähdään suomalaisnäyttelijät Roderick Kabanga sekä Samuel Kujala.

Sarjan on ohjannut Taito Kawata, jonka teoksista tiedetään muun muassa JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii. Kawata kertoo tiedotteessa, että häntä puhutteli välittömästi sarjan tematiikka.

"Ihastuin tarinan asetelmaan, jossa veljeys, nuori yrittäminen ja intohimoinen suhtautuminen tanssiin puristuu paineherkäksi draamasarjaksi, jossa musiikin voima ja klubimaailman arvaamattomuus eletään täydellä tunteella. Viihdearvojen kuuluu olla kohdallaan silloin kun hahmojen välisen jännitteen taustalla on loputon näyttämisen tarve", Kawata kommentoi.

Netflix julkaisi juuri tiiserin, jonka voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Dingon uskomattomasta tarinasta tehdään elokuva: "Ansaitsee tulla kerrotuksi"

Lue myös: Ensimmäiset kuvat odotetusta Myrskyluodon Maija -elokuvasta - hyppää saaristotunnelmaan

Kilpailut

Uusimmat