Samat artistit saavat mätkyjä ja palautuksia vuodesta toiseen - jotkut eivät koskaan opi?

03.11.2009 09:42 -

Eilen paljastetut verotiedot kiinnostavat. Paitsi oman suosikin tilipussin, listoista voi tarkastaa myös sen, kuka jäi verottajalle velkaa ja toisinpäin.

Iskelmän kuningatar Paula Koivuniemi pitää tapanaan maksaa verottajalle huomattavasti enemmän kuin verokarhu pyytää. Tästä johtuen Koivuniemi sai sekä vuoden 2007 että 2008 veroistaan palautusta yli 20 000 euroa.

Vaikka 20 000 euron lisä joulukuussa tuntuukin mukavalta, taloudellisesti kannattavinta olisi ollut maksaa saman verran vähemmän veroja ja tallettaa 20 tonnia korkeakorkoiselle talletustilille, valtio kun ei maksa ylimääräisistä veroista korkoja.

Koivuniemen vaihtoehto on silti huomattavati mukavampi kuin Ari Koivusen tilanne. Idols-voittaja tienasi mukavasti rahaa myös vuonna 2008, mutta edellisvuoden tapaan Koivunen ei malttanut maksaa verottajalle tarpeeksi. Niinpä hän saikin jälleen tuntuvat mätkyt. Noin 16 000 euron mätkyt muuttuivat tänä vuonna 21 000 euron mätkyiksi. Veroprosenttia kannattaisi kenties korottaa, ellei sitten satu nauttimaan joulun korvilla maksettavista jättilaskuista.

Ulkomailta tuloja saavat Ville Valo, Tuomas Holopainen ja Lauri Ylönen olivat jälleen muusikoiden tulokuninkaita. Kyllä rock tosin kannattaa Suomessakin, sillä Lauri Tähkän tilipussiin kilahti vuonna 2008 296 290 euroa ja vielä hieman yli 22 000 euroa pääomatuloja. Mätkyjäkin tosin tuli 15 000 euron verran.

Kari Tapion tuloihin eivät kuitenkaan rokkarit pysty. Mies nimittäin tienasi noin 565 000 euroa, parikymmentä tuhatta enemmän kuin rokkareiden ykkönen, Lauri Ylönen.

Kilpailut

Uusimmat