Kuva: AOP / EPA-EFE

Lähde: Sam Asghari on muuttanut pois hänen ja Britney Spearsin yhteisestä asunnosta

24.08.2023 20:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Sam Asgharin kerrotaan asuvan tällä hetkellä hulppeassa asunnossa Los Angelesissa.

Pop-tähti Britney Spearsin, 41, entisen puolison Sam Asgharin, 29, kerrotaan keskittyvän pääsemään elämässään eteenpäin parhaillaan vireillä olevan eroprosessin myötä.

- Sam on asettunut aloilleen uuteen asuntoonsa ja hän on keskittynyt pääsemään eteenpäin elämässään, lähde kertoo viihdesivusto Entertainment Tonight'lle.

Lähteen mukaan kiinteistöstä löytyy muun muassa yksityinen parkkipaikka, uima-allas, kuntosali, elokuvateatteri sekä tenniskenttä.

Toisen lähteen mukaan Spears yrittää sopeutua uuteen elämäntilanteeseensa.

- Britney yrittää elää elämänsä parasta aikaa ja pitää huolta itsestään muutosten aikaan. Hänellä on ystäviä, jotka pysyttelevät hänen ympärillään ja kannustavat häntä menemään eteenpäin. Britneylle ja Samille on molemmille annettu neuvoksi, että on parempi vältellä kommunikaatiota toistensa kanssa, lähde paljastaa.

Asghari jätti avioerohakemuksen elokuun 16. päivä.

"Kuusi vuotta kestäneen rakkauden ja sitoutumisen jälkeen olemme päättäneet vaimoni kanssa päättää yhteisen taipaleemme. Pidämme edelleen kiinni rakkaudesta ja keskinäisestä kunnioituksesta toisiamme kohtaan. Toivon hänelle kaikkea hyvää", Asghari kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

"Sitä tapahtuu. Yksityisyyden pitäminen tuntuisi naurettavalta, joten pyydän kaikkia, mukaan lukien mediaa olemaan lempeitä ja huomaavaisia", Asghari summasi.

Lue myös: Sam Asghari kommentoi eroaan Britney Spearsista - "Yksityisyyden pyytäminen tuntuisi naurettavalta"

Lue myös: Britney Spears puhuu erostaan: 'En kestänyt enempää tuskaa'

Lue myös: Sam Asghari ja Britney Spears eroavat - Asghari on jättänyt avioerohakemuksen

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat