Kuva: AOP

Sharon Osbourne joutui Ozzyn kiusoittelun kohteeksi käytettyään laihdutuslääkettä

30.09.2023 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Televisiopersoona Sharon Osbourne on kertonut julkisesti käyttäneensä kohuttua laihdutuslääke Ozempicia.

Televisiopersoona Sharon Osbourne, 70, kertoo saaneensa uuden lempinimen puolisoltaan, muusikko Ozzy Osbournelta, 74, käytettyään kohuttua laihdutuslääke Ozempicia.

Sharon kertoo pudottaneensa reilusti painoa käytettyään apunaan kakkostyypin diabeteksen hoitoon alunperin tarkoitettua lääkettä.

- Ozzy kiusaa minua sanomalla, että näytän aivan rouva Reaganilta, Sharon kertoo Piers Morgan Uncensored -ohjelmassa.

- Hän kutsuu minua Nancy Reaganiksi jatkuvasti, joten nyt on aika lopettaa, Sharon jatkaa.

Sharon kertoo ohjelmassa pudottaneensa painoa lääkkeen avulla aiottua enemmän. Hän kehottaakin ihmisiä olemaan varuillaan ennen lääkityksen aloittamista.

- Sitä ei voi käyttää ikuisesti. Tiputin painoa 21 kilogrammaa, ja se riittää. En oikeastaan halunnut laihtua näin paljoa, mutta niin tapahtui ja painoni nousee pian mahdollisesti takaisin, Sharon pohtii.

Sharon kertoo ohjelmassa myös käyttämänsä lääkkeen sivuvaikutuksista.

- Aluksi oli pahoinvointia, televisiopersoona kuvailee.

Hän kertoo kärsineensä muutaman viikon ajan pahoinvoinnista. Hänen mukaansa lääke aiheuttaa myös janontunnetta sekä näläntunteen katoamista.

Sharonin mielestä tästä syystä lääkettä ei tulisikaan tarjota lainkaan nuorille.

Myös muun muassa koomikko Amy Schumer, 42, on kertonut käyttäväneensä Ozempic-lääkettä pudottaakseen painoaaan.

- Ylin yksi niistä, jotka voivat todella huonosti. En pystynyt leikkimään poikani kanssa, Schumer kertoi aiemmin Watch What Happens Live with Andy Cohen -ohjelmassa.

Lue myös: Amy Schumer avoimena Ozempic-lääkkeen käytöstä: ei kyennyt leikkimään lapsensa kanssa

Lue myös: Internet käy kuumana Ozempicista, mutta miksi kiistanalaisesta lääkkeestä tuli netin kuuma peruna?

Lue myös: Yhdysvaltalaistoimittaja kertoo: Useat ihmiset ovat ehdottaneet hänelle laihdutuslääke Ozempicia

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat