Kuva: Scandinavian Film Distribution

Suomalais-norjalainen jouluelokuva on yhdistelmä kauhua ja komediaa

06.11.2023 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvassa on paljon suomalaisia tekijöitä.

Tulevana joulukuuna päivänvalon näkee suomalais-norjalainen joulukomedia, jossa yhdysvaltalaisperhe muuttaa perimälleen lomamökille syrjäiseen Norjaan. Verisiltäkään kohtaamisilta ei joulunpyhinä vältytä, kun syrjäseudulla alkaa tapahtua kummia. There’s Something in the Barn -elokuvassa metsämökin hallussapidosta haaveilee myös mystinen tallitonttu, joka saattaa äityä ärsytettynä väkivaltaiseksikin. 

”There’s Something in the Barn on verinen joulukomedia, jossa amerikkalainen perhe kohtaa elämänsä yllätyksen Norjan syrjäisellä vuoristoseudulla", kuvailee lehdistötiedotteessa elokuvan osatuottaja Aleksi Hyvärinen.

Elokuvassa on mukana paljon suomalaista osaamista, sillä elokuvan on osatuottanut suomalainen tuotantoyhtiö Don Films. Myös esimerkiksi elokuvan kuvaaja on suomalainen Mika Orasmaa, joka tunnetaan muun muassa aiemmasta jouluelokuvastaan Rare Exports. Lisäksi elokuvassa on muun muassa suomalainen äänisuunnittelija Panu Riikonen ja säveltäjä Lasse Enersen. 

Norjan puolelta tuotannosta vastaa 74 Entertainment -tuotantoyhtiö ja ohjauksesta puolestaan norjalainen Magnus Martens. Rooleissa nähdään muun muassa Martin StarrAmrita Acharia sekä Kiran Shah. 

Elokuva saa Suomessa ensi-iltansa 1. joulukuuta.  Elokuvan trailerin voit jo katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Uusi kauhuleffa teki Suomessa kaikkien aikojen suurimman kauhuelokuvan avaustuloksen

Lue myös: Kotimainen uutuuselokuva napsii kansainvälisiltä elokuvajuhlilta palkintoja yhtenään - nyt jopa pääpalkinto

Kilpailut

Uusimmat