Kuva: AOP

Amy Winehousen -elämäkertaelokuvan ensimmäinen traileri julki - katso koskettava pätkä

15.01.2024 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Winehousea elokuvassa esittää Marisa Abela.

Vuonna 2011 menehtyneen Amy Winehousen elämään päästään sukeltamaan tänä vuonna julkaistavassa Back To Black -elokuvassa. Elokuvan pääroolissa nähdään Marisa Abela.

Elokuva sisältää lukuisia Winehousen kappaleita, jotka Abela elokuvassa esittää.

- Abelan kaltaisen lahjakkuuden löytäminen on kuin kultapölyn etsimistä. Kun hän katsoi kameran linssiin ensimmäisessä koe-esiintymisessään, tiesin, että hänen on näyteltävä Amya. Hän teki valtavasti töitä ja kiinnitti suurta huomiota yksityiskohtiin. Hän harjoitteli päivittäin tuntikausia voidakseen itse laulaa elokuvassa, ohjaaja Sam Taylor-Johnson kertoo. 

Taylor-Johnsonin ohjaama elokuva kertoo tarinan Winehousen noususta ja suursuosiosta. Winehousen perheen mukaan kyseessä tuleekin olemaan elokuva, joka kertoo Winehousen musiikillisesta perinnöstä sekä hänen lahjakkuudestaan tavalla, jonka hän on ansainnut.

Britanniassa 12. huhtikuuta ensi-iltansa saavan elokuvan ensimmäisen trailerin pääset katsomaan alta. 

Winehouse menehtyi alkoholimyrkytykseen vain 27-vuotiaana, mutta hän ehti ennen kuolemaansa jättää kiistattoman suuren jälkensä ja vaikutuksensa musiikkimaailmaan. Hänen uransa tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Back to black, Rehab sekä You know I´m no good.

Lue myös: Ensimmäinen kuva Amy Winehousen elämäkertaelokuvasta julki - näyttelijän yhdennäköisyys ällistyttää

Lue myös: Fifty Shades of Grey -ohjaaja hyppää Amy Winehouse -elokuvaprojektiin - näyttelijähaku alkaa lähiviikkoina

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat