Kuva: Jori Heikkinen / Mediawan Finland / Yle

He ovat uudet Au pairit -ohjelman osallistujat

18.04.2024 20:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Uudella tuotantokaudella matkataan Maltalle.

Suosittu Au pairit -realitysarjan 11. tuotantokausi julkaistaan Yle Areenassa keskiviikkona 8. toukokuuta klo 20. 

Tällä kertaa au pairit suuntaavat Välimeren lämpöön Maltalle. Tämän kauden au paireina toimivat Valma, Sinna, Liisa ja Myy. Luvassa on sekä omalaatuisia isäntäperheitä, kulttuurishokkeja, uusia kokemuksia sekä ihmissuhdekoukeroita. Millaisia haasteita au pairit kohtaavat isäntäperheissään ja millaiseksi ryhmähenki muodostuu, kun neljä toisilleen tuntematonta ihmistä matkustaa yhdessä vieraaseen maahan?

Tutustu au paireihin alta:

Valma, 19, Klaukkala

(kuva: Jori Heikkinen / Mediawan Finland / Yle)

19-vuotiaalla Valmalla on seitsemän pikkusisarusta, ja hän onkin kokenut lastenhoitaja, Ylen tiedotteessa kerrotaan. Hän on valmistunut lukiosta ja työskentelee päiväkodissa. Lestadiolaistaustaisen perheen esikoinen on jättänyt uskon jo vuosia sitten, mutta välit perheeseen ovat läheiset. Valma asuu vielä kotona, mutta Maltalta palatessaan hänen on tarkoitus muuttaa suorinta reittiä omilleen, uuteen aikuiseen elämään. Valma on sinkku, eikä hän arastele tunnustaa olevansa salamarakastuja. Kiinnostus tosin saattaa lopahtaa yhtä nopeasti kuin se alkoikin, mutta lomaromanssi on kuitenkin pistetty tilaukseen.

Valman maltalaiseen isäntäperheeseen kuuluvat vanhemmat Edwin ja Davinia Shead sekä heidän kolme lastaan Mia (11), Mason (12) ja Maegan (18). Talon alakerrassa asuu myös isoäiti Violet, jonka kotiin Valma pääsee kämppikseksi. 

Liisa, 19, Kotka

(kuva: Jori Heikkinen / Mediawan Finland / Yle)

Liisa on 19-vuotias tuore ylioppilas Kotkasta. Entinen yleisurheilija tekee mallin töitä sekä sisältöjä Yle Summerin TikTokiin. Liisa onkin jo monille tuttu videoistaan, joissa hän kääntää saamiaan rasistisia kommentteja kauniiksi kehuiksi. Liisan perheeseen kuuluvat äiti, isä ja viisi sisarusta. Haaveissa sintää äitiys, ja hän toivookin saavansa au pair -kokemuksesta valmiuksia äitiyteen. 

Liisan isäntäperhe asuu Maltalla, mutta äiti Michelle on kotoisin Ruotsista ja Fabio-isä Italiasta. Heillä on kaksi lasta, 6-vuotias Mia ja 1-vuotias Alice. Michelle on vielä kotiäitinä, mutta au pairia tarvitaan lisäavuksi, sillä maahanmuuttajaperheellä ei ole tukiverkostoa Maltalla. Au pairin ansiosta vanhemmat toivovat saavansa pitkästä aikaa myös kahdenkeskistä laatuaikaa. 

Myy, 20, Helsinki

(kuva: Jori Heikkinen / Mediawan Finland / Yle)

Myy on määrätietoinen ja pedantti 20-vuotias, joka asuu Helsingissä ja on töissä vaatekaupassa. Hän viettää välivuotta ja harkitsee hakevansa liiketalouden opintoihin. Sitä ennen hän haluaa kuitenkin toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ulkomailla asumisesta, ja kokee au pairiuden mahdollistavan sen. Itsenäinen Myy on perheensä nuorin ja toivoo reissussa näkevänsä ydinperhe-elämää, jollaista ei ole itse saanut kokea. Introverttinä ihmisenä häntä jännittää sekä muiden au pairien että isäntäperheen tapaaminen. Aikaisempaa kokemusta lasten hoitamisesta hänellä ei juurikaan ole, mutta hänellä on selkeä näkemys siitä, millaisilla säännöillä lapsia tulisi kasvattaa.

Myyn isäntäperheeseen kuuluvat filippiiniläistaustainen yksinhuoltajaäiti Katherine sekä tämän pakistanilainen poikaystävä Said. Au pairia kaivataan kipeästi, koska aikuisten puurtaessa pitkiä työpäiviä 11-vuotias Helena on joutunut ottamaan paljon vastuuta pikkusisaruksistaan Francisista (10) ja Mariasta (7). Miten omaa tilaa, selkeyttä ja järjestystä tarvitseva Myy sopeutuu lapsiarjen todellisuuteen? Entä ystävystyykö hän muiden au pairien kanssa?

Sinna, 20, Tampere

(kuva: Jori Heikkinen / Mediawan Finland / Yle)

Sinna on 20-vuotias tamperelainen. Hän on töissä kahvilassa ja suunnittelee muuttoa yhteen poikaystävänsä kanssa. Positiiviseksi optimistiksi itseään kuvailevan Sinnan elämässä on ollut kuitenkin paljon surua ja huolta. Hänen isänsä sairastui Alzheimerin tautiin Sinnan ollessa vasta 13-vuotias. Hän joutui kasvaessaan kokemaan, miten ennen niin läheinen ihminen ei lopulta enää tunnistanut omaa tytärtään. Maltalle lähtiessä isän kuolemasta tulee kuluneeksi vuosi, ja haavat ovat vielä auki. Tunteikas Sinna lähteekin au pairiksi, koska haluaa kasvaa itsenäisemmäksi ihmiseksi.

Sinnan ukrainalainen isäntäperhe pakeni sotaa ensin Saksaan, mutta on äskettäin muuttanut Maltalle. Perheen pää on äiti Tetiana, jolla on kaksi lasta: 9-vuotias Diana ja 3-vuotias Erik. Heidän mukanaan sotaa pakeni myös Olha-mummo. Tetiana ja lasten isä ovat eronneet. Äiti yrittää rakentaa uraa uudessa maassa ja toivoo au pairista apua Olhan tueksi lasten hoidossa. 

Lue myös: Joalin Loukamaa nousi maailmankuulun festivaalin lavalle - katso video hetkestä

Lue myös: Vikin ja Köpin suosittu matkailuohjelma jatkuu uusin jaksoin

Lue myös: Arvostelu: Back to Black on ennalta arvattava ja siloiteltu kunnianosoitus Amy Winehouselle

Kilpailut

Uusimmat