Susan Ruusunen puolustautuu: En antanut kaikkein intiimeimpiä viestejä julkaistavaksi

25.01.2010 17:31 -

Pääministerin morsian -kirjan käsittely alkoi korkeimmassa oikeudessa. Susan Ruusunen kertoi, ettei antanut kaikkein intiimeimpiä viestejä julki, eikä tietentahtoen halunnut loukata Matti Vanhasta.

Tänään korkeimmassa oikeudessa esitettiin suullisessa istunnossa pitkät ja perusteelliset selvitykset kirjan tekijöiden syyllisyydestä ja syyttömyydestä, kertoo Yle.

Syyttäjä ja pääministeri Matti Vanhasen asianajaja Petteri Sotamaa vaativat ankaria rangaistuksia Susan Ruususelle ja kirjan julkaisijalle Kari Ojalalle.

Ruususen kerrotaan pyyhkineen kyyneleitä kasvoiltaan, kuunnellessaan syyttäjän rangaistusvaatimuksia.

- En ole tietoisesti loukannut Mattia. Kerroin kirjassa vain omasta elämästäni. En suinkaan antanut julkaisijan käyttöön kaikkia viestejä, joita olin Matilta saanut. Osa viesteistä oli mielestäni liian intiimejä. En missään nimessä ajatellut tekeväni rikosta kun kirja kirjoitettiin, Susan Ruusunen kertoi omassa puheenvuorossaan korkeimmalle oikeudelle.

Helsingin hovioikeus tuomitsi vuosi sitten Ruususen ja Ojalan sakkorangaistuksiin pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Helsingin hovioikeuden tuomiosta olivat valittaneet Ruusunen ja Ojala sekä syyttäjä.

Korkein oikeus antaa asiassa päätöksensä myöhemmin.

Kilpailut

Uusimmat