Kotimainen lastenelokuva elokuvateattereiden katsotuin
Risto räppääjä -sarjan uusin elokuva oli ylivoimaisesti viime viikonlopun katsotuin Suomessa.
Risto räppääjä ja polkupyörävaras keräsi viikonlopun aikana yli 40 000 katsojaa. Yhteensä elokuvan on nähnyt kahden viikon aikana jo noin satatuhatta silmäparia.
Viikonlopun toiseksi katsotuin oli niinikään nuoremmalle väelle suunnattu Disney-animaatio Prinsessa ja sammakko, joka keräsi ensimmäisenä viikonloppunaan 12 852 katsojaa. Kolmantena oli Martin Scorsesen uutuus Shutter Island.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää