Tämän takia Lola ei enää osallistuisi Miss Suomi -kisoihin

02.04.2010 17:44 -

Miss Suomi -kilpailua on kritisoitu rankalla kädellä viime vuosina. Miss Suomeksi vuonna 1996 kruunattu Lola Wallinkoski (o.s. Odusoga) tuumii, että tuskin osallistuisi uudistettuihin missikisoihin.

Miss Universum -kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi kruunattu Lola sanoo, että nykyään Miss Suomi -kilpailuun osallistuvillä näyttää olevan päällimmäisenä mielessä julkisuus.

Osallistuisiko Suomen menestyneimpiin misseihin kuuluva nainen rajua uudistusta läpikäyviin Miss Suomi -kilpailuihin?

- Välttämättä en, koska nykyisin julkisuus on paljon isompi asia kuin taannoin. Itse henkilökohtaisesti pelkäsin julkisuutta. Mietin, että apua, haluan vaan käydä kisassa, ehkä pärjätä siinä ja saada töitä, Lola toteaa Voicelle.

Julkisuus on sittemmin tullut Lolalle hyvinkin tutuksi, mutta ensikosketus toimittajiin pelotti.

- Ensimmäisistä jutuista oli hirveä paniikki. Se ei ollut sellaista, että "jee mä haluan kuvani johonkin lehteen", vaan julkisuus oli se pelottava sivutuote. Nykyisin se on aivan erilailla: kaikki mulle heti nyt, julkisuutta keinolla millä hyvänsä, Lola napauttaa Voicen haastattelussa.

Kilpailut

Uusimmat