47-vuotias Hollywood-tähti: Olen viimein tyytyväinen vartalooni

08.04.2010 09:21 -

Amerikkalainen näyttelijätär Demi Moore on jo päässyt 47-vuoden ikään, mutta hänen vartalossaan tämä ei tunnu näkyvän. Näyttelijätär on kuitenkin paljastanut olleensa pakkomielteinen vartalonsa suhteen.

Demi Moore on paljastanut, että yritti dominoida vartaloaan pakkomielteisenomaisesti ja muokanneensa vartaloaan mieleisekseen useaan otteeseen. Mooren mukaan muutokset eivät kuitenkaan ikinä olleet pysyviä. Muutoksilla hän sai aikaiseksi vain hetkellistä iloa.

Moore on teettänyt vartalolleen myös kauneusleikkauksia. Niihin hänen kerrotaan käyttäneen noin 200 000 dollaria. Oman kertomuksensa mukaan hänen kasvojaan ei kuitenkaan ole plastiikkakirurgialla muunneltu.

Daily Mail kertoo Mooren viimein saaneen arvonsa kohdalleen. Moore ei enää yritä hallita vartaloaan, koska on tajunnut sen olevan hyödytöntä ja merkityksetöntä.

Moore on esiintynyt näyttelijänuransa aikana useissa elokuvarooleissa, joissa vartalon kuuluu olla timmissä kunnossa ja näyttää muutenkin hyvältä. Näyttelijätär on esittänyt muun muassa rohkean eroottisen tanssijan roolin vuonna 1996 valmistuneessa Striptease-elokuvassa.

Moore avioitui itseään 15 vuotta nuoremman näyttelijä Ashton Kutcherin kanssa syyskuussa vuonna 2005. Demi Moore on synnyttänyt neljä lasta, mutta yhteisiä jälkeläisiä parilla ei ole.

Kilpailut

Uusimmat