Tuhkapilvi ei vienyt suomalaisten lomahaluja – ensimmäiset lomalennot etelään lähtivät tänään

23.04.2010 13:04 -

Finnmatkat aloitti tänään ensimmäisenä matkanjärjestäjänä jälleen valmismatkat Suomesta etelän rantalomakohteisiin. Asiakkaat siirrettiin aamulla Helsinki-Vantaalta busseilla Tallinnan-laivaan ja edelleen lentokentälle.

- Tuhkatilanteen jo helpotuttua pyrimme pikimmiten aloittamaan lomalennot normaalin aikataulun mukaisesti ja samalla kotiuttamaan loputkin viivästyneet finnmatkalaiset, kertoo Finnmatkojen toimitusjohtaja Peik Martin.

Tänään Finnmatkoilla on TUIfly Nordicin lennot Kyprokselle ja Mallorcalle. Lentoyhtiö on valmiudessa toteuttamaan lennot suunnitellusti, mikäli Helsinki-Vantaa on avoinna.

Tuhkapilvi on vaikuttanut yhteensä noin 5500 finnmatkalaisen lomasuunnitelmiin. Keskiviikkoiltaan mennessä Finnmatkat oli kotiuttanut lähes 2700 matkustajaansa pääasiallisesti Ruotsin kautta.

- Tuhkapilvioperaatiomme on ollut massiivinen. Henkilökuntamme on taipunut uskomattomiin suorituksiin tiedottamalla kaikille asiakkaille jatkuvasti muuttuvista lentoaikatauluista, vastaanottamalla satoja asiakkaitamme satamissa Helsingissä ja Turussa ja jopa hakemalla heitä Luulajasta bussilla, kertoo Martin.

Matkojen kysyntäpaine ajoittuukin toukokuun loppuun, joka on tunnetusti ollut halpojen äkkilähtöjen aikaa.

Kilpailut

Uusimmat