Tuhkakaaos aiheutti kuluttajien epäoikeudenmukaista kohtelua - mahdollisuus ryhmäkanteeseen

23.04.2010 17:50 -

Islannin tulivuorenpurkauksesta syntynyt tuhkapilvi on aiheuttanut melkoisesti ongelmia. Tuhkakaaos on aiheuttanut samalla kuluttajien epäoikeudenmukaista kohtelua.

Suomen Kuluttajaliitto kehottaa harkitsemaan ryhmäkanteen nostamista niiden kuluttajien puolesta, joita on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti tuhkakaaoksen aikana.

Suomessa ryhmäkanteen voi nostaa vain kuluttajaviranomainen, eikä näin ollen yksittäisillä vahingonkärsineillä tai kuluttajajärjestöillä ole mahdollisuutta kanteen nostamiseen.

Ryhmäkanteelle olisi kuitenkin tarvetta mikäli kuluttajat ovat kärsineet lentoyhtiön mahdollisista lain tai asetusten vastaisista menettelyistä. Tuoreen uutisen mukaan Suomessa Finnair olisi vaatinut matkustajiltaan vastuuvapaussitoumusta ennen kuin matkustaja on onnistunut pääsemään lennolle.

Kilpailut

Uusimmat