Mikael Jungner vaimonsa tuesta: Kalskahdus 1800-luvusta

12.05.2010 11:15 -

Ylen toimitusjohtajan pallilta väistynyt Mikael Jungner kertoi tänään Voicen Heräämössä, että arvostaa vaimonsa päätöstä tukea häntä.

Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Maria Jungner luopuu omista urahaaveistaan toistaiseksi. Hän tukee miestään tämän pyrkiessä SDP:n puoluesihteeriksi. Mikael Jungner arvostaa vaimonsa päätöstä.

- Ensinnäkin se tuntuu hienolta, koska ilman Mariaa olisi ihan turha lähteä politiikkaan. Se on sen verran vaativaa puuhaa, että pitää olla kaikki tuki, Jungner sanoi Heräämössä.

Mikael Jungnerin mukaan päätös oli täysin Marian oma. Mikael kokee jäävänsä vaimolleen velkaa, mutta aikoo maksaa sen takaisin tulevaisuudessa.

- Maria on itse miettinyt tämän, ei tulisi mieleenkään pyytää tällaista. Ajatus siitä, että vaimo uhrautuu miehensä haaveiden puolesta, siinä on kalskahdus 1800-luvusta. Minulla on suuri velka takaisin maksettavana. Sitten kun Maria tietää mitä haluaa, minä voin vastaavasti olla tukena ja jäädä taka-alalle.

Kilpailut

Uusimmat