X Factor -voittaja Elias paljastaa taustat huumerikoksestaan

29.05.2010 12:12 - Katariina Näreaho

Torstaina paljastui, että X Factor -voittaja Elias Hämäläinen salakuljetti 26,6 kiloa khat-huumetta Hollannista Suomeen kahdeksan vuotta sitten. Laulaja on pyytänyt asiaa nettisivuillaan anteeksi ja kertoo nyt huumerikoksensa taustoja.

Elias sanoo surreensa asian jo silloin kun se tapahtui. Hänelle tämä kaikki on taakse jäänyttä elämää. Iltalehden haastattelussa mies kertoo, ettei tiennyt mitä hänen päässään tuolloin liikkui.

- Ajattelin, että oli kiva saada vähän ylimääräistä rahaa ja viettää aikaa Amsterdamissa. En tiennyt että kyse oli huumausaineesta, Elias sanoo.

Laulaja uskoi kuljettavansa salaattia Hollannista Suomeen. Mutta miksi kukaan toisi 26,6 kiloa salaattia Suomeen Hollannista?

- Ajattelin, että heillä on isot perheet ja kun mennään sitä ulkomailta hakemaan, niin haetaan sitten samalla paljon, hän vastaa Iltalehdessä.

Eliakselle ei juolahtanut mieleenkään, että kyse voisi olla huumeista. Vasta siinä vaiheessa, kun tulliautot saapuivat paikalle hänelle valkeni kyseen olevan huumausaineesta ja homman olevan järjestetty.

Elias tuomittiin vuonna 2002 nuorena henkilönä tehdystä huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen. Mies kuitenkin salasi tuomionsa X Factor -kilpailun ajan ja vakuutti tuotantoyhtiön sopimuksessa, ettei ole syyllistynyt rikokseen.

- Vakuutin, että minulla ei ole rikosrekisteriä. Minulle sanottiin silloin aikoinaan oikeudessa, että sakoista ei tule mitään merkintää.

Eliasta uhkaa tällä hetkellä tuotantoyhtiön puolelta sopimussakko.

Kilpailut

Uusimmat