Tältä Sinkkuelämää-leffan starat näyttivät kymmenen vuotta sitten – katso
Sinkkuelämää-leffan naistähdet ovat tosiaan muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jokaisen naisen tyyli on muokkautunut ja tullut siistimmäksi sitten 2000-luvun alun.
Tyyli-ikonit eivät itsekään löydä tyyliään hetkessä. 2000-luvulla Sinkkuelämää-leffan päähenkilöt eivät ehkä olleet parhaimmillaan.
Sarah Jessica Parkerin tyylinäyte kymmenen vuoden takaa.
Kristin Davisin sivistynyt tyyli vuonna 2000.
Kim Cattrall oli tyyliltään vielä hukassa kymmenen vuotta sitten.
Cynthia Nixonin tyyli on muuttunut naisellisemmaksi kymmenessä vuodessa.
Tässä kaunottaret nykyään.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää