Linnanmäki evakuoitiin joukkotappelun takia – tältä kaaos näytti!

07.06.2010 08:10 -

Huvipuisto Linnanmäki juhlisti eilen 60-vuotisiaan ja rannekkeita sai kaksi yhden hinnalla. Illalla tuntia ennen sulkemista väki jouduttiin kuitenkin evakuoimaan Linnanmäeltä joukkotappelun vuoksi.

Eilen illalla seitsemän aikoihin Linnanmäen huvipuiston Kieputin-nimisen laitteen jonossa alkoi joukkotappelu maahanmuuttajataustaisten nuorten välillä. Lähinnä käsirysyksi luokiteltava tappelu sai alkunsa, kun jonossa ohiteltiin. Kahakka keräsi kuitenkin yhteensä noin 150 tappelijaa ja Linnanmäki jouduttiin sulkemaan tuntia ennen varsinaista sulkemisaikaa.

Nuoret olivat poliisin mukaan iältään 10-20 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Pahoinpitelystä kirjattiin kymmenen ilmoitusta. Alueella oli kaksi ranneketta yhden hinnalla -alennuksen vuoksi kävijöitä peräti 15 000-20 000 henkeä. Paikalle hälytettiin useita poliisin yksiköitä ja he auttoivat ihmisiä poistumaan rauhallisesti alueelta.

Linnanmäki sulki seitsemän maissa kaikki laitteensa ja ihmiset passitettiin jonoista takaisin. Lipunmyyntiluukut laitettiin samalla kiinni. Voicen tietojen mukaan Linnanmäki ei korvaa lippujen hinnoista mitään, sillä tapahtuma oli odottamaton eikä johtunut heistä.

         

Asiattomien kommenttien johdosta tämän uutisen kommentointi on nyt estetty! Lue keskustelun säännöt ennen uutisten kommentointia.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.