Ex-rakas Jenni Dahlman-Räikkösen kiristäjänä

10.06.2010 07:52 - Eeva Rajala

Kerroimme eilen, miten Jenni Dahlman-Räikkönen on joutunut suomalaismiehen kirityksen kohteeksi. Nyt on selvinnyt, että Jenniä kotialbumikuvilla kiristänyt epäilty on Jennin ex-miesystävä, jolla on pitkä rikoshistoria.

Tämä entinen rakastettu on Iltalehden mukaan yrittänyt kevään ja kesäkuun aikana kaupata Dahlman-Räikkösestä otettuja valokuvia lehdille. Kuvissa Jenni on noin 16-vuotias. Kiristäjä on yrittänyt saada kuvilla rahaa myös Jenniltä ja kuvia on yrittänyt kaupitella myös epäillyn lähisukulainen Länsi-Suomesta. Epäillyn miehen asianajajan Heikki Lampelan mukaan kyseessä ei ole kiristystapaus.

- Valokuvien myyminen parhaan tarjouksen tekijälle ei ole kiristämistä vaan kauppaa. Kyseessä on itse otetut kuvat, ja valokuvaajalla on oikeudet ottamiinsa kuviin, Lampela linjaa Iltalehdessä.

Räikkösten asioita hoitava Riku Kuvaja kertoo Ilta-Sanomissa, että asia oli niin vakava ja ihan selvä poliisiasia, että tapaus vietiin viranomaisille. Lehden mukaan epäillyllä on pitkä rikoshistoria, johon kuuluu muun muassa huumausainerikoksia, varkauksia ja myös kuolemantuottamus.

Kilpailut

Uusimmat