Helteet aiheuttivat kadon elokuvateattereissa

03.08.2010 15:49 - Karoliina Kotala

Suomalaiset kävivät alkuvuodesta ahkerasti elokuvissa, mutta kesän pitkään jatkuneet helteet ovat hillinneet elokuvissa käyntiä.

YLE uutisoi alkuvuoden katsoituimman elokuvan olleen kotimainen Risto Räppääjä ja polkupyörävaras lähes 320 000 katsojalla. Finnkinon ohjelmistopäällikkö Toni Lähteinen kertoo elokuvakäyntien olleen heinäkuun loppuun mennessä noin kaksi prosenttia viime vuotta edellä. Kesällä kävijämäärät ovat kuitenkin tippuneet huolimatta Sex and the City -elokuvan suosiosta.

-Tänä vuonna on ollut niin lämmintä heinäkuussa ja pari viikkoa silloin toukokuussa, että se on aavistuksen jopa passivoinut ihmisiä. Ensimmäisten ja toisten helteiden jälkeen elokuvissakäynnit eivät olekaan palautuneet aivan normaaleiksi niin kuin yleensä, Lähteinen kertoo YLE:lle.

Loppuvuodesta teattereihin on tulossa useita isoja ensi-iltoja ja Lähteinen uskookin väkeä riittävän näytöksiin vielä ennätysmäärä. Elokuussa ensi-illassa nähdään muun muassa 3D-animaatio Toy Story 3 sekä kotimainen Sisko tahtoisin jäädä. Loppuvuodesta ilmestyy myös Narnia, Wall Street ja uusin Harry Potter -elokuva.

Lähde: YLE

Kilpailut

Uusimmat