Suomalaiselokuvat voittivat kriitikoiden palkintoja ulkomailla

16.08.2010 13:43 - Eeva Rajala

Kaksi suomalaista elokuvaa on lähiaikoina saanut kriitikoiden palkintoja. Kyseessä ovat karu dokumentti Reindeerspotting ja vinksahtanut joulutarina nimeltä Rare Exports.

Rovaniemeläisistä huumeidenkäyttäjistä kertova dokumentti Reindeerspotting voitti Locarnon elokuvafestivaaleilla Sveitsissä Kriitikkojen viikko -pääpalkinnon. Elokuvan toinen tuottaja Jesse Fryckman kertoo, ettei tekijäryhmä osannut odottaa pääpalkintoa, vaikka yleisön reaktiosta näki, että elokuvasta pidettiin.

Reindeerspotting-elokuvan tarinan keskiössä on 19-vuotias Jani, joka on asunut koko ikänsä Rovaniemellä. Viimeiset viisi vuonna nuorukainen on käyttänyt huumeita ja muita suoneen tai kurkkuun meneviä. Jani on vakuuttunut, että hän lopettaa huumeidenkäytön, kunhan vain pääsee pois Rovaniemeltä.

Rare Exports -elokuva sai Locarnossa amerikkalaisten kriitikoiden Variety-palkinnon. Palkinnon perusteissa todetaan, että palkinto myönnetään elokuvalle, joka on erityisen onnistunut taiteellinen kokonaisuus ja sillä on edellytyksiä kansainväliseen teatterilevitykseen.

Rare Exports on aikuisyleisölle suunnattu vinksahtanut joulutarina, missä kansainvälinen tutkimusryhmä aloittaa kaivaukset Korvatunturilla. Ryhmä löytää jäihin ja sahanpuruihin säilöttynä joulun tarkimmin varjellun salaisuuden. Elokuva esitettiin ensimmäistä kertaa Locarnossa ja Suomen ensi-iltansa se saa joulukuussa.

Locarnon elokuvafestivaali on yksi maailman vanhimmista elokuvafestivaaleista. Vuonna 1946 perustettu festivaali keskittyy nimenomaan uusien lahjakkuuksien löytämiseen ja esittelyyn sekä maailman laajaan elokuvakirjoon.

Kilpailut

Uusimmat