Tällaisesta ruoasta suomalainen julkkiskokki ei välitä
Voisi kuvitella, että mestarikokit kestävät ammattinsa puolesta kaikkia makuja ja ruokia. Näin ei kuitenkaan ole. On yksi maku, josta esimerkiksi mestarikokki Jyrki Sukula ei välitä.
- En ole suuri makean ystävä. Makea on jotenkin vaikea monessa eri yhtälössä, esimerkiksi kastikkeena. Voin syödä jonkun hyvin pienen makean, mutta silloinkin se on verhoiltu suklaaseen aika usein, Sukula kertoo Voicelle.
Jos yleisemmin puhutaan ruuista, Sukula ei pidä niin sanotuista hienoista rakenteista ruuissa. Esimerkiksi maksan mausta Sukula kyllä tykkää, muttei siitä suutuntumasta mikä maksan syömisestä syntyy. Tämä koskee Sukulan mukaan varsinkin naudanmaksaa.
Kilpailut
Uusimmat
Laulaja Olivia Rodrigo mahdollisti koko kiertueväelleen maksuttoman terapian
Kuinka hyvin muistat kuuluisat animaatioelokuvat? Vain todellinen leffatietäjä saa kaikki oikein
Mistä tietää, että on aika ostaa uudet juoksukengät?
Asiantuntijan vinkit tukalaan säähän: Näin ehkäiset helteen mahdollisia terveyshaittoja
Miksi juuri mökillä nukkuu aina niin hyvin? Asiantuntija kertoo vastauksen
Näytä lisää