Kansa potkitun Ylen ”kaljapullotoimittajan” puolella – Facebookissa vaaditaan miestä takaisin

14.10.2010 07:23 - Eeva Rajala

Eilen mediassa oli ahkerasti esillä Ylen uutistoimittaja, joka hämmensi pelleilemällä kameroiden edessä olutpullon kanssa. Potkut saanutta uutistoimittajaa Kimmo Wilskaa on nyt alettu tukea muun muassa Facebookissa.

Facebookiin on perustettu "Vaadimme, että Kimmo Wilska saa uutistenlukijan työnsä Yleltä takaisin" -niminen ryhmä, johon tähän torstaiaamuun mennessä on liittynyt lähes 2 000 jäsentä.

Ryhmässä kehutaan pois potkitun uutistoimittajan hienoa huumorintajua ja kritisoidaan Ylen toimintaa, miten se vuosi vuodelta käy surkeammaksi.

- Nyt lepponen kevennyt vei mieheltä työpaikan...Edes huumoria ei saa uutisissa olla, ollaan kuin Pohjois-Koreassa, ryhmässä sanotaan.

Eilen aamupäivällä englanninkielisen lähetyksen uutistoimittaja Kimmo Wilska kallisti kameroiden edessä olutpulloa alkoholilupien menetyksestä kertovan uutispätkän lopussa. Mies sai tempauksensa johdosta potkut.

Kansa tosin tuntuu lähinnä huvittuneen pelleilystä ja suurin osa eli 82 prosenttia Voicen nettisivujen kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että käytös oli ihan soveliasta.

Wilskaa tukevassa Facebook-ryhmässä toivotaan, että jos Wilska ei saa työtään takaisin Yleltä, hänet toivottavasti nähtäisiin Maikkarin kymmenen uutisten virallisena loppukeventäjänä. Facebookissa pohditaan, pitäisikö Wilskaa alkaa ajaa myös eduskuntaan.

Kilpailut

Uusimmat