IL: Suomalaismuusikko paljastaa huumemenneisyytensä

20.10.2010 10:47 - Karoliina Kotala

Hannu "Tuomari" Nurmiolta ilmestyy marraskuussa Dumari - Kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan -niminen elämäkertateos. Teos liittyy uuden Paratiisin puutarha -albumin ohella miehen 60-vuotisjuhliin.

Dumari sisältää muun muassa hilpeitä kertomuksia keikkamatkoista, mutta myös muisteluita ryyppyreissuista. Ainoastaan viinan voimalla mies ei ole juhlinut, vaan 80-luvulla mukana olivat myös huumeet. Miehen kokeiluihin kuuluivat muun muassa "piri" eli amfetamiini sekä huumaavat sienet.

- Se oli sellaista sekakäyttöä sekavassa elämäntilanteessa. En aina tiennyt, mikä vuorokauden aika on, yö vai päivä, Nurmio kertoo kirjassa.

Vaikka mies huumeiden käytön aikanaan jättikin, on alkoholilla edelleen osuus miehen elämässä. Nurmion mukaan muutaman ryyppyreissun olisi voinut jättää myös väliin.

- Joskus on tehnyt mieli laittaa kokonaan korkki kiinni. Mutta toisaalta irrottelua tarvitaan, ja virikkeet lauluihini tulevat omista kokemuksistani. Toki monta kertaa olisi ollut viisampaa vain lukea kirjaa himassa, Nurmio toteaa Iltalehdelle.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat