Michael Jacksonin klassikkokappaleesta tehdään elokuva
Edesmenneen popin kuninkaan Thriller-kappaleesta puuhataan elokuvaa, kertoo Gigwise-sivusto.
Gigwisen mukaan useat elokuvastudiot ovat kiinnostuneita tekemään vuonna 1982 julkaistun klassikkobiisin pohjalta leffan. Raporttien mukaan Jacksonin viime vuonna ilmestyneen This Is It -konserttielokuvan ohjannut Kenny Ortega olisi kiinnostunut myös Thriller-leffasta. The Hangover -elokuvan parissa työskennelleen Jeremy Garelickin vuorostaan huhutaan toimivan käsikirjoittajana.
Elokuvan juoni tulee keskittymään Thriller-kappaleen historiaan ja leffan kerrotaan käsittelevän myös biisin puheosuudet esittäneen näyttelijälegenda Vincent Princen lapsuutta.
Lähde: Gigwise
Kilpailut
Uusimmat
Tiivistunnelmainen uutuusdokumentti pitää otteessaan loppuun saakka: "Traaginen ja kammottava"
Metsästäjän auto anastettiin kesken hirvijahdin Kurikassa
"Elin sossun toimeentulotuella" - Vesta muistelee Vain elämää -jaksossa aikaa ennen läpimurtoa
Poptähti Mirella julkisuudesta: “Parempi ehkä, että siihen ei totu"
Rosebud Sivullisen uusi toimipiste on selvillä
Näytä lisää