Suomessa vieraileva Harry Potter -tähti ei ymmärrä fanien yöt ympäri jonottelua

04.11.2010 14:05 - Eeva Rajala

Harry Potter -elokuvien tähdet Matthew Lewis ja Evanna Lynch ovat vierailulla Suomessa. Lewis kertoi Voicelle, ettei aina ymmärrä suurimpien Potter-fanien käyttäytymistä.

Hän kertoo, että etenkin Britanniassa, mutta myös muualla maailmassa on faneja, jotka viettävät vaikka monta yötä ulkona leffalippujen ja muiden Potter-tapahtumien takia. Neville Longbottomia Potter-elokuvissa näyttelevä Lewis on törmännyt tietoihin, että fanit ovat nukkuneet pienissä teltoissaan monta yötä lippujen takia ja odottaneet sateessa idoleidensa saapumista paikan päälle.

Lewisin mukaan tällainen fanikäytös menee hänen mielestään hieman yli. Hän ei itse voisi kuvitella tekevänsä samoin. Toki mies rakastaa fanien omistautumista Harry Potter -elokuville, eikä missään nimessä tahdo leimata heitä.

Suomessa huomiseen saakka viihtyvä Lewis tapaa tänään myös suomalaisfaneja yhdessä toisen Potter-tähden Evanna Lynchin kanssa. Potter-tähdet voi bongata fanitapahtumasta, joka järjestetään Helsingin Tennispalatsin edessä klo 16 - 18. Tähdet jakavat myös nimikirjoituksia faneilleen.

Kilpailut

Uusimmat