IS: Totuus Tanssii tähtien kanssa -lähetysten villeistä jatkoista

19.11.2010 08:16 - Karoliina Kotala

Sunnuntai on Tanssii tähtien kanssa -kisaajille tärkeä päivä. Lähetyksen loputtua tanssiparit suuntaavatkin rentoutumaan Helsingin yöhön.

Mukana railakkaissa illanvietoissa on ollut myös Jethro Rostedt, joka putosi kilpailusta kolme viikkoa sitten. Mies on omien sanojensa mukaan ollut juhlissa mukana vain kahdesti, joista toisella kerralla seurue tyytyi vain ruokailemaan.

- Samanlaista dokaamista se on kuin aina muutenkin. Mennään syömään ja sen jälkeen ruvetaan ottamaan mukia, Jethro kuvailee illan kulkua ilta-Sanomille.

Juhlat alkavat takahuoneessa jo välittömästi sunnuntain suoran lähetyksen jälkeen ja kisaajille on tarjolla iltapalaa sekä tietysti virvokkeita.

- Siellä saa rauhoittua ja nautiskella sponsoreiden tuomia juomia mielensä mukaan, kilpailija Jukka Rasila kertoo lehdelle.

Jethron mukaan seurue jatkaa toisinaan iltaa Helsingin keskustan ravintoloihin, kuten Manalaan tai Ahjoon. Vaikka kaikki kisaajat eivät viime viikkoina ole jaksaneet osallistua sunnuntaisiin juhlintoihin, osa seurueesta on intoutunut jopa tanssimaan jatkoilla.

- Vedin railakkasti tanssilattialla. Tanssin tuhatta ja sataa, onnellisuus paistoi silmistäni...Ilta meni tappiin saakka, Jethro kuvailee lehdelle Tanssii tähtien kanssa -ohjelman jatkotunnelmia.

Tulevana sunnuntaina ohjelmassa nähdään jännittäviä hetkiä, sillä tuolloin selviää ketkä kaksi paria kilpailevat varsinaisessa finaalissa. Ohjelman loputtua koko työryhmälle on luvassa myös loppukaronkka.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat