Näyttelijä Jukka Rasila: Tanssikisa osoitti, etten ole pelkkä pelle

02.12.2010 14:00 -

Monenlaisia rooleja tehneen näyttelijä Jukka Rasila muistetaan usein koomisista rooleista. Mies kertoi Voicelle, että viimeistään Tanssii tähtien kanssa -kisa kuitenkin osoitti myös suurelle yleisölle, että hänestä on moneen.

Esimerkiksi Studio julmahuvista, Putouksesta, Läpivedosta ja Jugistylestä muistettu Rasila myöntää jossain vaiheessa liki järkyttyneensä siitä, että hänellä on niin vahva koomikon leima. Toisaalta näyttelijä ymmärtää television voiman, jonka myötä hänet muistetaan hauskana miehenä.

- Jos teet teatterissa jutun, jota käy katsomassa 20 000 ihmistä 40 näytöksessä ja sitten tv-jutun, jossa heität sketsin ja sitä seuraa puoli miljoonaa katsojaa, niin siinähän se sitten onkin jo. Sellainen katsojamäärä menee teatteripuolen ohi. Tanssii tähtien kanssa -kisa kuitenkin näytti suurelle yleisölle, etten ole pelkkä pelle. Tosin eihän tanssi ole vakava laji, mutta pystyn ainakin olemaan vääntämättä naamaa.

Näyttelijä nauraa, että komediarooleista huolimatta ikävuosien karttuessa häntä on kuitenkin alettu nimittää lehdistössä uudella tavalla.

- Kun täytin 40, minua ei enää kutsuttu enää koomikoksi. Nykyään olen viihdetaiteilija.

Kilpailut

Uusimmat