Rare Exports -elokuvan tähti: Kiroileminen rikastuttaa suomen kieltä
Uusi, erilainen jouluelokuva Rare Exports sisältää paljon äijäenergiaa ja kiroilua. Yksi elokuvan päätähdistä Jorma Tommila puolustelee elokuvassa kiroilemista.
- Kyllä se pitkälti tähän suomalaiseen peruskuvaan kuuluu, että kiroillaan, Tommila kertoo Voicelle.
Tommila sanoo myös, että ios ihan kadulla kuuntelee ihmisten puhetta, kyllä sieltä aika paljon kirosanoja kuitenkin tulee.
- Kyllä ihmiset käyttää Suomessa kuitenkin kirosanoja paljon. Monessa kielessä ei ole näin paljon voimasanoja, näin laajaa kirjoa ja se rikastuttaa meidän kieltä
Rare Exports on synkkä jouluelokuva, joka on saanut K-13-ikärajan. Siihen on todennäköisesti vaikuttanut juuri muun muassa elokuvan synkkyys sekä runsaat kirosanat.
Kilpailut
Uusimmat
Kuin raikas tuulahdus - Anne Hathawayn asu on täydellinen loppukesään
Hillitty, näyttävä ja hohtava - kesäkynsien ykköstrendi on tässä
Onko räikeä punainen liikaa minimekkoon? Jennifer Lopezin asu antaa selkeän vastauksen
Haitallinen koloradonkuoriainen uhkaa jäädä Suomeen pysyvästi, varoittaa Ruokavirasto
Hengitystieinfektiotilanne Puolustusvoimissa näyttää rauhoittuneen - maskeista luovutaan
Näytä lisää