Jatkuuko tanssit, Jukka Rasila?

05.12.2010 16:40 - Eeva Rajala

Tänään Maikkarin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa seurataan voittajaparin Antin ja Anskun taivalta kisan alkumetreiltä loppuun. Kisan kolmanneksi selviytynyt Jukka Rasila pohtii Voicelle tanssiharrastuksensa jatkumista.

- Tuntuisi tosi hassulta lähteä yhtäkkiä treenaamaan tunti tai kaksi viikossa, kun on tottunut pätkyttää sen kolme, neljä tuntia päivässä, Rasila pohtii.

Hän kuitenkin lunasti kisassa käyttämänsä tanssikengät. Rasilalla on maalis-huhtikuussa päivät vapaana ja mies pohtiikin, pitäisikö käydä silloin jossain tanssimassa.

Rasilan mukaan Tanssii tähtien kanssa -kisan alussa hänen painonsa alkoi pudota. Rasila alkoi syödä ylimääräisiä proteiineja, joilla sai painonsa jälleen nousemaan. Miehen mukaan nyt jo alkaa palautua viimeisistä tansseista.

- Viime viikolla oli vielä jalat niin tukossa. Siitä paso doblesta oli vielä torstainakin hanuri kipeänä, Rasila kertoo.

Rasila pitää kasvaneesta kunnostaan huolta tulevaisuudessa muun muassa salitreenin myötä. Hänellä on myös vanha teatterilavalta tullut vamma selässä, jonka takia Rasila pitää venytellä ja liikkua.

Kilpailut

Uusimmat