Rare Exports -jouluelokuvan nuorta tähteä pelotti kuvauksissa

05.12.2010 18:17 - Eeva Rajala

Hieman erilainen jouluelokuva Rare Exports sai ensi-iltansa perjantaina. Elokuvalle on annettu K-13-ikäraja ja ihan syystä. Elokuvan nuorta tähteäkin pelotti hieman.

Elokuva on monessa kohtaa jopa pelottava. Se on aikuisille suunnattu jouluelokuva, jossa Joulupukki esitellään melko synkkänä hahmona. Elokuvassa nähdään muun muassa näyttelijä Jorma Tommila sekä hänen 11-vuotias poikansa Onni. Isän mielestä poikaa vähän pelotti kuvauksissa.

- Kyllä minusta välillä tuntui, että Onni vähän pelkäsi ihan oikeasti sitä tonttua. Kyllä Onni on kuitenkin sen verran iso poika ja hänellä on kuitenkin kokemusta elokuvanteosta aika paljon, että hän hoiti hommansa kyllä hyvin, Jorma Tommila kertoo Voicelle.

Onni Tommilan mukaan elokuvasta tulee jännittävä ja pelottava tunne. Erityisen jännittäväksi kohdaksi Onni mainitsee elokuvassa sen, kun hänen roolihenkilönsä selailee vanhoja kirjoja Joulupukista ja niissä jouluinen hahmo kuvataan enemmänkin piruksi kuin herttaiseksi vanhaksi mieheksi.

Kilpailut

Uusimmat