Älä tuijota vaakaa – tämän takia raskauskiloja tarvitaan

17.06.2011 19:50 - Rea Tallgren

Uutisoimme aiemmin Hollywood-villityksestä, jossa raskauskiloja vältellään äärimmäisin keinoin. Kätilö Heli Läikkö kuitenkin muistuttaa raskauskilojen välttämättömyydestä vauvan hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Felicitas-klinikalla kätilönä toimiva Heli Läikkö kertoo, että painonnousu raskausaikana on tuikitärkeää.

- Painonnousu kertoo kaiken olevan hyvin, nainen selventää Voicelle.

Hän myös muistuttaa, ettei kaikki raskauden aikana kertynyt paino ole pelkkää rasvaa.

- Raskauskilot muodostuvat istukasta, sikiöstä, kohtulihaksesta, lapsivedestä sekä veri- ja nestemääristä. Myös turvotusta voi esiintyä, mutta se muodostuu pelkästään nesteistä ja katoaa synnytyksen jälkeen. Myös raskauden aikana kertynyt rasva on hyödyllistä, sillä siitä äiti saa energiaa imetyksen aikana, Läikkö jatkaa.

Raskauden kahden viimeisen kolmanneksen aikana painoa tulee keskimäärin noin puoli kiloa viikossa. Kätilö kuitenkin muistuttaa, että painonnousu on aina yksilöllistä.

- Se, kuinka paljon raskauden aikana on suotavaa lihoa, riippuu lähtötilanteesta. Jos nainen on kovin laiha, on 10-15 kiloa hyvä määrä. Painoindeksin ollessa jo valmiiksi korkea, vähempikin painnonousu riittää.

Läikön mukaan toisille painoa kertyy vaikka liikkuisi paljon ja söisi todella terveellisesti. Joidenkin kohdalla taas painoa ei tule millään. Kahden edestä syömisen Läikkö kumoaa totaalisena myyttinä.

- Me kerromme odottaville äideille että heidän ei tule syödä kahden edestä, vaan tuplasti terveellisesti. Ei ole niinkään tärkeää kuinka paljon syö, vaan se mitä syö.

Kilpailut

Uusimmat