Britit haaveilevat lomasta Tylypahkassa

12.07.2011 17:30 -

Mielikuvitusmatkailu on suurta hupia Britanniassa. Hotels.comin teettämän kyselyn mukaan noin 70 % briteistä voisi harkita lomailua televisiosarjojen sekä elokuvien tutuissa maisemissa.

Tuhannet britit kuvittelevat, että esimerkiksi Emmerdale ja Tylypahka ovat oikeasti olemassa. Tämä kävi ilmi Hotels.comin teettämästä kyselystä, johon osallistui 2000 aikuisväestöön kuuluvaa brittiä.

Kyselyssä tutkittiin Iso-Britannian lomakohteita, joissa vastaajat voisivat harkita kuluvana kesänä lomailevansa. Olemassaolevien paikkakuntien sekaan oli piiloutunut joukko eri televisiosarjoista ja elokuvista tuttuja mielikuvituspaikkoja. Kaikkein suosituin mielikuvitusmatkakohde on suomalaisillekin varsin tuttu Emmerdale.

Listalta löytyy myös Harry Potter -tarinoiden tuttu velhokoulu Tylypahka. Noin 6 % briteistä kertoi, että Tylypahka voisi hyvinkin olla yksi heidän tämän kesän lomakohteistaan.

Kilpailut

Uusimmat