Uusi Lumikki-elokuva ei sovi lapsille - katso kuvat pelottavista tähdistä

25.07.2011 17:25 - Rea Tallgren

Ensi vuonna julkaistavassa Lumikki-elokuvassa tullaan näkemään muun muassa Kirsten Stewart ja Charlize Theron.

Ensi vuoden kesäkuussa julkaistavaa Lumikki-elokuvaa tähdittävät nimekkäät näyttelijät. Twilight-elokuvista tuttu Kirsten Stewart esittää Lumikkia. Ilkeää kuningatarta esittää Charlize Theron, joka on muun muassa voittanut Oscar-palkinnon pääosastaan Monster-elokuvassa.

Lastenelokuva uusi filmatisointi Lumikista ei ole. Lumikki nähdään elokuvan mainoskuvissa haarniskassa. Stewart itse onkin kommentoinut halunsa rooliin saamiseen syntyneen juuri siitä, että elokuvan Lumikki ei ole mikään herkkä pikkutyttö.

- En ollut kovin innoissani, mutta sitten tajusin, että saan miekan ja haarniskan, 21-vuotias nainen kertoo syitä roolin vastaanottamiseen.

Myös Theron näyttää julisteissa todella pelottavalta. Sitä hänen roolihahmonsa toki onkin, yrittäähän ilkeä kuningatar murhata tytärpuolensa. Naisella on julisteissa käsissään käyrä miekka. Lisäksi hänet on puettu draculamaiseen mustaan kaapuun.

Katso kuvat elokuvan julisteista tästä. (Daily Mail)

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat