Bänditoverit muistelevat viime viikolla menehtynyttä jenkkirokkaria

16.08.2011 11:01 -

Erityisesti 80-luvun loppupuolella suurta suosiota nauttineen yhdysvaltalaisen Warrant-yhtyeen entinen laulaja Jani Lane menehtyi viime viikolla. Nyt entiset bänditoverit ovat muistelleet edesmennyttä solistia.

47-vuotias Jani Lane (oikealta nimeltään John Kennedy Oswald) löydettiin viime torstaina kuolleena Los Angelesissa sijaitsevasta hotellista. Kuolinsyytä ei ole vielä paljastettu, mutta laulajan huoneesta löydettiin alkoholia ja reseptilääkkeitä.

Nyt entiset Warrant-bändikaverit ovat julkistaneet tiedotteen, jossa he osoittavat kunnioitusta entiselle laulajalleen.

- Olemme äärimmäisen surullisia kuullessamme Janin poismenosta. Otamme osaa hänen perheensä suruun - hän oli erittäin tärkeä osa elämäämme pitkän aikaa. Tulemme aina olemaan äärimmäisen ylpeitä yhdessä tekemästämme musiikista. Hän oli todellinen lahjakkuus ja jäämme kaipaamaan häntä.

Jani Lane lähti useaan otteeseen Warrantin riveistä ja jätti bändin "lopullisesti" vuonna 2004 palatakseen taas alkuperäiskokoonpanon vahvuuteen hetkeksi vuonna 2008.

Warrant on myynyt maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa levyä ja bändin tunnetuin hitti on vuonna 1990 julkaistu Cherry Pie.

Kilpailut

Uusimmat