Tältä Kolmas kivi auringosta –sarjan teinitähti nykyään näyttää – katso

29.09.2011 11:40 -

Suomalaistenkin rakastamassa Kolmas kivi auringossa -sarjassa nähtiin yhtenä päähenkilönä Tommy Solomonia esittänyt Joseph Gordon-Levitt. Katso miltä Levitt nykyään näyttää.

Tätä nykyä 30-vuotias Levitt tuli tutuksi tv-katsojille vuosina 1996 - 2001 tehdyn Kolmas kivi auringossa -sarjan tiimoilta.

Ensimmäiset roolinsa valkokankaalla jo 90-luvun alussa tehnyt näyttelijä on ehtinyt uransa aikana tähdittää lukemattomia leffoja ja on saanut rooliensa tiimoilta myös lukuisia palkintoja.

Tällä viikolla Yhdysvalloissa ensi-iltansa saavassa 50/50-draamakomediassa Levitt näyttelee syöpään sairastunutta miestä. Mies kertoi uppoutuneensa rooliinsa niin syvälle, että hänen täytyi kuvausten jälkeen vakuutella itselleen olevansa todellisuudessa terve.

- Se oli tosi rankkaa. Kun homma oli lopulta ohi, minun oikeasti täytyi hokea itselleni, että minulla ei ole syöpää.

Kilpailut

Uusimmat